Mitä on seikkailukasvatus? Psykoterapeutin näkökulma

Julkaistu:

Pekka Lyytinen

SNK:n tiedottaja Milja Mansukoski ja psykoterapeutti Pekka Lyytinen juttelivat seikkailukasvatuksesta Bengtsårissa kesäkuussa.

 


Seikkailukasvatuksen vahvuus on sen monialaisuudessa, mutta mitä se tarkoittaa käytännössä? Psykoterapeutti, työnohjaaja ja kouluttaja Pekka Lyytinen kertoo, mitä seikkailukasvatus on hänen ammattinsa näkökulmasta.

 


Mitä seikkailukasvatus merkitsee sinulle?

 


Minulle seikkailukasvatus merkitsee sitä, että luomme ohjausta kaipaaville lapsille ja nuorille jotakin uutta, kiinnostavaa tekemistä, joka vaatii tekemistä ja ennen kaikkea ratkaisemista teemoilla, jotka eivät ole heille ennestään tuttuja, mikä tarkoittaa sitä, että myöskään ratkaisut eivät ole heille etukäteen tuttuja.



Kun ihmiset joutuvat uusiin tilanteisiin, jotka voivat olla vähän pelottavia tai aiheuttaa uutuuden takia epävarmuutta, ja kun he huomaavat selviytyvänsä niistä, tulee onnistumisen kokemuksia. Tulee tunne tai kokemus, että katos vaan, me selvittiin tästä. Ollaan vähän parempia ihmisiä kuin aikaisemmin: syntyy tunne pärjäämisestä.



”Okei mä oon nyt viis kertaa selvinnyt tällaisista tilanteista, että ehkä mä selviydyn monenlaisista uusista asioista muualla”.


Ja kun itse ponnistelee kavereiden kanssa, syntyy kokemus, joka tuntuu hyvältä, ja sen voi myös toistaa muualla, esimerkiksi omassa arjessa.


Tässä on minun mielestäni seikkailukasvatuksen ja myös seikkailuterapian idea.


Ja kun tällaisia kokemuksia toistetaan tarpeeksi monta kertaa, niin saattaa tulla lopputulos, että ”Okei mä oon nyt viis kertaa selvinnyt tällaisista tilanteista, että ehkä selviydyn monenlaisista uusista tekemisistä muualla”. Sitä voisi nimittää prosessiksi, eikä vain, että mennään kerran Flowparkiin. Tässä tulee perustelut sille, että voidaan puhua kasvatuksesta. Se on ammattimaista toimintaa, ja sitä tekevät ammattilaiset. Se on eri asia kuin viihde, kuten huvipuistokäynnit.

 


Esimerkki: fyysistä väkivaltaa käyttävät nuoret



Yksi esimerkki on vuoden mittainen projekti, johon valittiin noin 14-vuotiaita nuoria, jotka käyttivät fyysistä väkivaltaa tilanteiden ratkaisemiseksi. Tavoitteena oli löytää henkilökunnan kanssa muita ratkaisukeinoja.



Nuorista tehtiin ryhmä, joka tapasi alkuun kerran viikossa pari tuntia iltaisin. Järjestimme neljä leiriä, ensimmäinen ja viimeinen viikon mittaisia ja siinä välissä viikonloppuja. Asuimme teltoissa ja viimeisellä leirillä meloimme koskireitin Pohjois-Suomessa. Välissä opeteltiin tarvittavia taitoja. Tapaamisiin liittyi keskustelua: mitä kuuluu, miten toimit nykyään, onko ollut hankalia tilanteita viikon aikana, miten selvisit, mitä olisit voinut tehdä, jotta olisit selvinnyt.



Kun tätä toistettiin vuoden verran, pojat eivät enää käyttäneet väkivaltaa. Aikaisemmin he löivät heti, mutta nyt he olivat oppineet sanottamaan tunteitaan, että ”nyt mua ottaa päähän kauheasti”. Että mua nolottaa tai pelottaa. Aikaisemmassa vaiheessa he haastoivat ryhmän henkilökuntaa kehomittelöön, kuten kädenvääntöön ja painiotteluun. Heidän tapansa reagoida kiukuttavaan tai ahdistavaan tilanteeseen muuttui. Se lakkasi olemasta fyysinen reaktio ja alkoi olla symbolinen reaktio, jossa asioista kerrotaan kielen varassa, ja se on ihan eri tason psyykkistä työskentelyä.


 


Kuinka laajaa seikkailukasvatustoiminta on?

 


”Mä en neuvottele kenenkään päähän taputtelijan kanssa.”



On hyvä kysymys, kuinka laajaa tällainen toiminta on. Sitä ei käytetä kovin systemaattisesti. Siihen sisältyy paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia. Esimerkin kaltaiset nuoret saattavat sanoa, että eivät mene mihinkään hoitosysteemiin eivätkä neuvottele "kenenkään päähän taputtelijan kanssa", viitaten siis mihin tahansa ammattilaisiin. Mutta me lähdettiin kalastamaan, leirille ja melomaan; me ei lähdetty terapiaan tai kasvatukseen. Terapian ja kasvatuksen raja on tässä kuitenkin tosi häilyvä. Termit ovat harhaanjohtavia. Tärkeää on toiminnan tarjoaminen ja yhdessä oleminen ja asioiden käsitteleminen.



Lisäisin myös, että ryhmäläisten keskinäiset suhteet sekä suhteet ohjaajien kanssa muodostavat oleellisen kehyksen, jossa kaikki toiminta tapahtuu. Suhteet tuovat tukea ja sen kaikupohjan, reflektiivisen ympäristön, jossa psyykkisiä ja sosiaalisia muutoksia voi tapahtua. 



Mitä seikkailukasvatus merkitsee omassa työssäsi? Ole yhteydessä, jos haluat kertoa osaamisestasi Seikkailukasvatus.fi:ssä!

Pyydä tarjous leiristä