Nuotta-valmennus on erinomainen apu nuorten ryhmäytymiseen

Julkaistu:

Nuotta-leirillä Piispalassa vuohia, nuoria ja nuoria lumisessa metsässä


 


Nuotta-valmennus on leirimuotoista intensiivivalmennusta erityisen tuen tarpeessa oleville nuorille. Kaikki Suomen yhdeksän nuorisokeskusta tarjoavat Nuotta-valmennusta, joka toteutetaan toiminnallisina ja elämyksellisinä menetelminä pienryhmissä. Mukana on aina sekä nuorten oma ohjaaja, että nuorisokeskuksen Nuotta-valmentaja.



Keski-Suomessa on tarjolla Vivo-valmennusta opiskelijoille, jotka ovat putoamisvaarassa opinnoista. Tässä blogissa nuorten oma ohjaaja ja osallistujat kertovat mietteitään Nuotta-valmennuksesta. Ryhmä toisen asteen opiskelijoita tuli ohjaajansa kanssa Nuotta-valmennukseen Nuorisokeskus Piispalaan Kannonkoskelle. Useampi Nuotta-jakso vahvistaa valmennuksen tavoitteiden toteutumista.


 


Ohjaaja pääsee tutustumaan ryhmänsä nuoriin uudessa ympäristössä

 


Nuoret saavat ennen leirille lähtöä itse toivoa aktiviteetit omalle leirilleen. Me ohjaajat esittelemme eri vaihtoehdot ja nuoret äänestävät omia suosikkejaan, joista Piispalan Nuotta-ohjaaja kokoaa valmennuksen ryhmän toiveiden pohjalta. Ohjelmaa on tarjolla monipuolisesti kädentaidoista liikuntaan ja luonnossa olemiseen. Omaan elämään syvennytään teematuokioissa, joiden aiheet vahvistavat itsetuntemusta ja elämäntaitoja.


Ohjaajan näkökulmasta Nuotta-valmennus on mahtava tilaisuus tutustua oman ryhmän nuoriin uudessa ympäristössä ja jokaisesta leiristä saa aivan varmasti eväitä myös omaan työskentelyynsä. Ennen kaikkea leirit ovat erinomaisia paikkoja nuorten kesken ryhmäytymisen kannalta, sillä yhdessä koetut elämykset ja aktiviteetit yhdistävät sekä opettavat sosiaalisia taitoja. Nuoret kannustavat toisiaan kokeilemaan uusia asioita, jolloin koetaan itsensä ylittämisiä. Nämä hetket kantavat hedelmää myös tulevissa haasteissa!



Nuotta-valmennus Piispalassa kuvassa seinäkiipeilyä ulkona.

 


Piispalan monipuoliset aktiviteetit sekä ainutlaatuinen ympäristö kauniissa luontomaisemassa mahdollistaa nuorille kokemuksia, jotka muuten eivät ehkä olisi mahdollisia.


Vivo-valmennuksen nuoret ovat iältään 16–19-vuotiaita, putoamisvaarassa olevia toisen asteen opiskelijoita. Tavoitteena on estää opintojen keskeytyminen ja puuttua varhaisessa vaiheessa opintojen esteisiin. Nuotta-valmennukseen osallistuminen tukee nuorten omia henkilökohtaisia arjen tavoitteita. Valmennukset ovat olleet kestoltaan keskiviikosta perjantaihin. Ohjelma on rytmitetty niin, että nuori oppii heräämään ajoissa, syömään säännöllisesti ja huomaa rytmin sekä levon merkityksen jo muutamassa päivässä.


Sanni Roine

Vivo-valmennuksen ryhmävalmentaja.



Lumikengät lumessa

 


Nuotassa saa päivärytmin kuntoon ja uusia kavereita

 


Nuotta sujui hyvin. Nuotta-valmennus oli mukavaa ja rentoa. Oli todella kivaa ja oli mahtava porukka. Porukka vaikuttaa vähän siihen minkälaista on, mutta itse vaikutat eniten asenteellasi. Vaikka olisit yksin, voit silti pitää hauskaa.


Nuotta voi olla rankkaa, koska on koko ajan ihmisten kanssa tekemisissä ja on erilaisia aktiviteettejä, joten pidä huolta omasta jaksamisestasi.


Olemme olleet Nuotassa myös aiemmin, olemme tykänneet olla siellä ja todellakin mennään uudestaan, jos tulee mahdollisuus. Kannustan lähtemään.  Siellä voi myös tutustua ihmisiin paremmin niin kuin me, meistä tuli kavereita nuotan ansiosta. Ensimmäinen kerta saattaa jännittää, koska on uusi paikka ja uudet ihmiset joillekin. Monet miettivät, että saako omaa rauhaa, ja sitä kyllä saa paljon.


Koin hyötyväni siitä, koska siellä saa päivärytmin kuntoon ja uusia kavereita. Siellä on hyvä ruokarytmi ja hyvää ruokaa, joka auttaa jaksamaan. Hyötyi myös siitä, että kokeilee uusia asioita ja saa onnistumisen kokemuksia.


Nuotassa oli paljon toimintaa. Oli seinäkiipeilyä, lumikenkäilyä, korukivenhiontaa, keilausta, eläinten kanssa touhuilua ja paljon muuta. Odotimme korukivenhiontaa, koska tykkäsimme siitä niin paljon. Oli myös paljon muuta kivaa touhua. On myös paljon vapaa-aikaa, jolloin voit itse päättää mitä tehdä. Voit esimerkiksi mennä uimaan tai salille. Vaikka emme odottaneet innolla lumikenkäilyä, se oli silti kivaa, koska pääsi nauttimaan luonnosta ja ihmisten seurasta. Halutessaan voi kävellä omassa rauhassa kauempana muista. Lopuksi tulimme kodalle, jossa saimme mustikkapiirakkaa, kahvia ja teetä.



Tytöt 18 ja 16 vuotta



Tuli kodassa

 


Nuotassa saa onnistumisen tunteita

 


Nuotta sujui erittäin hyvin, vaikkei se ensimmäinen kerta minulle ollutkaan. Nuotassa on paljon erilaista ja monipuolista tekemistä. Riippuu sovitusta leiriohjelmasta, että mitä Nuotassa tehdään, mutta siellä pääsee esimerkiksi hiomaan korukiviä, kiipeilemään, hoitamaan eläimiä ja uimaan.


Yleisesti Nuotassa itselläni on ollut paljon innostuneisuutta. Iltaisin tuntee olevansa normaalia väsyneempi, kun on niin paljon kivaa ohjelmaa. Nuotassa saa onnistumisen tunteita, syöt säännöllisemmin ja paremmin. Myös päivärytmi tasaantuu ja nuoret menevät mahdollisesti aikaisemmin nukkumaan kuin kouluarkena.


Tyttö 19 vuotta

 


Lue lisää Suomen nuorisokeskusten Nuotta-valmennuksesta.


 

Pyydä tarjous leiristä