Seikkailukasvatus on moderni konsepti suomalaisesta erä- ja luontotraditiosta, jossa oppiminen ja kokemus karttuivat luonnollisen kokeilun, mallioppimisen ja kokemisen avulla. Kouluissamme on pitkään toteutettu maastoretkiä, leirielämää ja jopa puutarhan hoitoa, joiden tavoitteena on ollut ympäristötiedollinen oppiminen sekä liikunnan ilo ja virkistys. 1980-luvulta alkaen kokemukselliseen ulkoilmassa tapahtuvaan opetus-opiskelu-oppimistapahtumaan on alettu kiinnittää huomiota erilaisten lieveilmiöiden ja syrjäytymiseen liittyvien ongelmien vastapainoksi.
Peruskoulun aiemmat opetussuunnitelmat ovat painottaneet tiedon merkitystä, jolloin työskentely on ollut staattista paikallaan oloa ja kirjan avulla tai tietokoneen äärellä opiskelua. Kuitenkin uusimmassa perusopetuksen opetussuunnitelmassa (2014) opettajia kannustetaan käyttämään monipuolisia ja elämyksellisiä, toiminnallisia ja tutkivia työtapoja tavoitteena opiskelumotivaation ja kouluviihtyvyyden lisääminen. Yksi opetussuunnitelman nimeämä monipuolinen ja elämyksellinen työtapa on seikkailukasvatus. Tarkastelen tässä kirjoituksessa suomalaista seikkailukasvatuksen tehtävää ja soveltuvuutta osana peruskoulun opetusta.
Seikkailukasvatuksen tausta
Viimeisten parin kolmen vuosikymmenen aikana seikkailullinen työote on lisännyt suosiotaan perusopetuksen vaihtoehtoisena pedagogisena ja didaktisena sovellutuksena. Aiheesta on jo saatavissa suomeksi teoriatietoa, kirjallisuutta ja tutkimuksia. Meillä ei ole enää tarvetta kopioida malleja ulkomailta, kuten oli asianlaita vielä parikymmentä vuotta sitten, jolloin ulkoa tuotetut mallit olivat epäselviä. (Karppinen & Latomaa 2015).
2010-luvun seikkailutoiminta on jäsentynyt oikeutetuksi ja vaikuttavaksi kasvatuksen välineeksi ja loogiseksi menetelmäksi tutkimuksen ja teoreettisen pohdinnan ansiosta. On huomattu, että opettaja voi didaktisella suunnitelmallaan ja ohjauksellaan edistää oppilaan kasvua, itseymmärtämistä ja oppimista suhteessa yhtäältä rajattuun tavoitteeseen tai monialaiseen ilmiöön, opiskelukokonaisuuteen tai luonnon merkityksen ymmärtämiseen ja ympäristön arvostamiseen. Näistä vahvuuksista johtuen seikkailukasvatus soveltuu kokonaisopetuksen menetelmäksi yleisopetukseen ja erityisen hyvin erityisopetuksen kuntouttavaksi kasvatusmenetelmäksi.
Opetusta tukeva kokemuksellinen työtapa
Perusopetuksen opetussuunnitelmassa koulua kannustetaan käyttämään monipuolisia ja elämyksellisiä, toiminnallisia ja tutkivia työtapoja. Perusopetuksen oppimiskäsityksessä korostetaan kehollisuutta ja eri aistien käyttöä, jotka ovat ajattelun ja oppimisen kannalta olennaisia. Oppilas oppii reflektoimaan oppimistaan, kokemuksiaan ja tunteitaan. Myönteiset tunnekokemukset, oppimisen ilo ja uutta luova toiminta edistävät oppimista ja innostavat kehittämään omaa osaamista. (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, s. 17.)
Seikkailutoiminnassa kehittyvät mm. kehon hallinta, aistien ja tunteiden tiedostaminen, keskittyminen, tarkkaavaisuuden hallinta, sosiaaliset taidot sekä vuorovaikutukselliset ja käytännön taidot, jotka teoria- ja tietopanotteisessa luokkaopetuksessa jäävät vähemmälle huomiolle.
Seikkailukasvatus ja kokemuksellinen oppiminen ovat tärkeässä asemassa nyt, kun tietotekniikan käyttö yleistyy kouluissa. Aktivoiva liikkuminen on sairauksia ennaltaehkäisevää ja vastapainoa oppilaiden paikallaan istumiselle sovellutusten ja näyttöruudun äärellä. Lisäksi yhteiskunnan toiveena on se, että koulu tarjoaisi monipuolisia menetelmiä, jotta integraation ja inkluusion myötä tehostetun ja erityistuen piirissä olevien oppilaiden tarpeet tulisi huomioiduiksi. Seikkailullisen toiminnan sovellukset edistävät mahdollisuuksia laaja-alaisten taitojen, monialaisten oppimiskokonaisuuksien, teema-alueiden sekä aktiivisuuden ja sosiaalisten vuorovaikutustilanteiden harjoitteluun.
Turvallisuus
Koulussa toteutettavan seikkailukasvatuksen pitää olla turvallista. Ainoastaan matalan riskin toiminta on sallittua. Seikkailupedagogisen ja didaktisen työotteen mukaisesti vaikuttavuutta lisätään asteittain ja rakennetaan tukeva perusta seuraaville kokemusten vaiheille. Esimerkiksi kerran vuodessa toteutettu koskenlasku ei ole laadukasta seikkailukasvatusta, koska ”äkkielämys” on epäkasvatusta ja voi kääntyä itseään vastaan.
Seikkailukasvatuksen avulla voidaan vaikuttaa tunteisiin, jännityksen hallintaan, uteliaisuuteen ja hyväksyttyyn kokeilunhaluun. Oman kasvun kannalta on aika-ajoin tärkeä harjoitella siirtymistä tutulta ja turvalliselta hyvänolon alueelta (Comfort zone) outoihin ja epämiellyttäviin tilanteisiin, joista voi taas palata turvalliselle alueelle. Oppilaan ennakkoluulot voivat osoittautua turhiksi, kun tuntee voittaneensa itsensä. Käsitys omista kyvyistä saa uuden merkityksen, eivätkä pienet vastoinkäymiset lannista mieltä.
Toteuta seikkailukasvatusta kouluopetuksessa
Esimerkki lyhyestä, yhden oppitunnin pedagogisesta seikkailusta on kävely puistossa tai lähimetsässä biologian tunnilla. Retken aikana voidaan keskittyä aistiharjoituksiin, kuuntelemaan hiljaisuutta tai luonnonääniä. Voidaan kokeilla veden kylmyyttä tai puunkuoren karheutta. Kävelyn kruunaa pieni tasapainoilua kehittävä köysirata, jonka opettaja kätevästi taikoo puiden väliin. Oppilaat auttavat toisiaan pysymään köydellä ja liikkumaan puiden välillä. Aistikävelyjä toistetaan eri vuoden aikoina.
Aamu- tai iltapäivän kestäväksi seikkailuksi soveltuu kävely- tai hiihtoretki kuntopolulla tai lähilaavulle riippuen koulun maastosta. Valokuvista saadaan aineksia muihin oppiaineisiin. Esimerkki pitempikestoisesta seikkailukasvatuksen mallista on leirikoulu, joita järjestetään Suomen nuorisokeskuksissa ympäri vuoden. Ohjelma räätälöidään tilaajan haluamalla tavalla ja ohjaajina ovat nuorisokeskuksissa toimivat seikkailukasvatuksen alan ammattilaiset. Opettajan voi osallistua havainnoimaan luokan toimintaa ja ryhmäytymistä leiriviikon aikana
Seikkailukasvatus ja oppimisen uudet ulottuvuudet
Seikkailullinen opiskelu ja toiminta kouluissa tarjoavat mahdollisuuden sellaisille oppijoille, jotka mieluummin opiskelisivat vaihtoehtoisilla tavoilla ja jotka voisivat osoittaa pätevyyttään käytännössä. Opettajan havainnot voivat saada uuden ulottuvuuden, kun oppilas näyttää käytännön osaamistaan tai vuorovaikutustaitojen hallintaa. Onnistumisen elämykset seikkailutoiminnassa lisäävät itseluottamusta ja motivaatiota luokkaopiskeluun.
Teksti: Seppo JA Karppinen, KT, FM, Oulun Sairaalakoulu, Varhaisnuorten psykiatrinen osasto 50
Lähteet:
Karppinen, SJA. & Latomaa, T. 2015. Seikkaillen elämyksiä osa 3. Suomalainen seikkailupedagogiikka. Lapland University Press.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Määräykset ja ohjeet. Opetushallitus.
http://tieteentermipankki.fi/wiki/Kasvatustieteet:seikkailukasvatus
https://www.snk.fi/nuorisokeskustoiminta/leirikoulutoiminta.html