Kokosimme yhteen tutkimustietoa leirimuotoisen nuorisotyön vaikuttavuudesta

Julkaistu:

FT, dosentti Petteri Muukkonen Helsingin yliopistolta vetää leirikouluihin liittyvää tutkimustietoa yhteen SIRENE-tutkimusverkoston blogissaan seuraavasti: ”Tutkimustiedon valossa leirikoulun oppimistulokset ovat kiistattomat. Lisäksi leirikoulu on lapsille unohtumaton elämys, ja luokan yhteishenkeä edistävä kokemus.”

SIRENE on monialainen ympäristö- ja kestävyyskasvatuksen tutkijaverkosto, johon kuuluu parikymmentä tutkijaa ja asiantuntijaa kasvatustieteiden, maantieteen, ympäristötieteiden ja taidekasvatuksen aloilta.

Tekstin lopussa on lista leirikouluja, Nuotta-valmennusta ja kansainvälistä nuorisotyötä käsittelevästä kotimaisesta tutkimuksesta viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Tutkimukset on rajattu siten, että koko tutkimus tai sen osia on toteutettu nuorisokeskuksissa.

”Tutkimustiedon valossa leirikoulun oppimistulokset ovat kiistattomat. Lisäksi leirikoulu on lapsille unohtumaton elämys, ja luokan yhteishenkeä edistävä kokemus.”

– FT, dosentti Petteri Muukkonen

Nuorisokeskusten asiakaspalaute tukee tutkimustuloksia

Nuorisokeskusten saama leirikoulupalaute sekä opettajilta että lapsilta tukee tutkimustuloksia. Noin kolme luokkaa neljästä (74,2%) on asettanut tavoitteen tai tavoitteita nuorisokeskuksissa järjestettäville leirikouluilleen. Yli puolet asetetuista tavoitteista liittyvät yhteishengen kasvattamiseen. Yhteishenkeen liittyviä tavoitteita on asetettu muun muassa näiden sanojen ympärille: luokkahenki, yhteishenki, yhteisöllisyys, ryhmäytyminen, ryhmähenki, luokkahenki ja yhteinen tekeminen.

Leirikoululaisia laavulla talvella.

Muita leirikoulujen tavoitteita ovat olleet esimerkiksi uusien taitojen oppiminen, kaveritaidot, toisiin tutustuminen, lajikokeilut, yhteiset hyvät kokemukset ja muistot, hauskanpito, käytöstavat, toisten kannustaminen ja huomioinen sekä omista tavaroista huolehtiminen.

Noin 89% opettajien palautekyselyymme (n=1 290) vastanneista arvioi, että leirikoulun tavoite on saavutettu erinomaisesti (34,1%) tai hyvin (54,8%). Myös lasten antama palaute tukee luokkahengen vahvistumista. Lasten vastauksien (n=16 827) keskiarvo ”Luokkahenki parani” väittämään on 4,0 / 5 asteikolla 1 – 5. Samalla asteikolla mitattuna lapset arvoivat oppineensa uusia asioita ja taitoja 4,1 / 5 (n=16 924) ja saaneensa onnistumisen kokemuksia leirikoulussa 4,4 / 5 (n=16 924).

”Leirikoulussa – – oppimisprosessien ulkopuolelle jääminen ja ”vapaamatkustaminen” on haastavampaa kuin omassa luokassa.”

– Autio-Hiltunen, M., Hietala, M., Joutsenkylä, O., Lundberg, L., Perälä, A., Vario, M., & Vuoristo, S.

Ulkomainen tutkimustieto näyttäisi tukevan kotimaista tutkimusta, sillä oppimistuloksien parantuminen, ryhmän hyvinvointi, luontosuhde ja sosiaalisten taitojen vahvistuminen pitkällä aikavälillä nousevat esille myös ulkomaisissa tutkimuslöydöksissä. Nuotta-valmennuksesta on parhaillaan työn alla yksi pro gradu -tutkielma ja kaksi opinnäytetyötä. Sirke Jaakkola on tehnyt vuonna 2018 pro gradun Nuotta-valmennusleiristä ja toiminnallisen ryhmätoiminnan minäpystyvyysteoreettista tarkastelusta.

”Nuotta-valmennusleiri vaikutti myönteisesti nuorten aikuisten minäpystyvyys-käsitykseen.”

– Sirke Jaakkola

Tutkimuksien keräämisessä ja ulkomaisen tutkimuksen yhteenvedossa on hyödynnetty tekoälyä.

Kooste nuorisokeskusten leirimuotoiseen nuorisotyöhön liittyvästä tutkimuksesta:

Saari, K. 2024. Kartalla – tutkittua EU:n nuoriso-ohjelmista. RAY-verkoston seurantatutkimus: Erasmus+ Youth in Action -ohjelmaan osallistumisella on vaikutuksia nuorten elämään vielä kahdeksan vuotta hankkeen jälkeen. Tutkimuskatsaus 4 / 2024. Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. Opetushallitus.

NYT! Kollektiivi: Honkatukia, P., Pienimäki, M., Värri, V-M., Fransberg, M., Nieminen, J., Marttila, M., Colliander, M., Sutinen, J., Eischer, H., Asikainen, E., Leinikka, S. & Järvensivu, S. 2020-2023. NYT! Ahdistuksesta nuorten ympäristöpoliittiseen toimijuuteen- hanke.

Jaakkola, S. 2018. ”Mä sittenkin pystyn tähän”: nuorten aikuisten kokemuksia Nuotta-valmennusleiristä ja toiminnallisen ryhmätoiminnan minäpystyvyysteoreettista tarkastelua. Tampereen yliopisto.

Cortés, M & Oksalahti, T. 2017. LEIRILLE KOULUUN? Luokanopettajien ja leirikoulun ohjaajien kokemuksia leirikoulun kasvatuksellisesta merkityksestä oppilaille. Jyväskylän yliopisto. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius.

Autio-Hiltunen, M., Hietala, M., Joutsenkylä, O., Lundberg, L., Perälä, A., Vario, M., & Vuoristo, S. (2014). Leirikoulu: ovi oikeaan elämään. Kansalaisyhteiskunta, 2014(1), 169-174.

Nieminen, S. 2014. Leirikoulu matkailutuotteena koululaisen ja koulun näkökulmasta. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu.

Jantunen, S. (2013). LEIRIKOULU KASVATUKSEN VÄLINEENÄ: Ohjaajien ja opettajien näkemyksiä. Mikkelin Ammattikorkeakoulu.

Harju, N. 2013. 5. ja 6. -luokkalaisten käsityksiä leirikoulusta – tapaustutkimus leirikoulusta Piispalassa. Lapin yliopisto.

Pyydä tarjous leiristä