Tanja Liimataisen ja Jenni Miettisen tuoreessa opinnäytetyössä ”Luontoympäristössä toteutettava Nuotta-valmennus: valmennukseen osallistuneiden nuorten kokemuksia” selvitettiin Nuotta-valmennukseen osallistuvien nuorten kokemuksien perusteella Nuotta-valmennuksen merkityksellisyyttä nuorille.
Opinnäytetyön tulosten mukaan nuorten Nuotta-valmennuksen aikana syntynyt yhteisöllisyys muodostuu vertaisuuden ansiosta. Haastattelutulosten perusteella valmennuksen tärkeimmät asiat olivat muut nuoret ja yhteisöllisyys. Luontoympäristön ansiosta nuoret rauhoittuivat helpommin ja olivat enemmän vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Tulosten mukaan luonnon läheisyyden vaikutuksiksi nousivat myös ruutuajan väheneminen, arjesta irtautuminen sekä lähentyminen ohjaajien kanssa. Nuotta-valmennuksen aikaansaama irtiotto arjesta mahdollisti oman elämän tarkastelun uudesta näkökulmasta.
Johtopäätöksenä Nuotta-valmennuksen merkityksellisyys nuorille on vertaisuuden kokemus ja rauhoittuminen luontoympäristössä sekä mahdollisuus reflektoida omaa elämää. Tutkimuksen perusteella Nuotta-valmennuskertojen määriä ja valmennuskertojen kestoa voisi tarkastella niin, että valmennukset tukisivat entistä paremmin nuorten kokemia positiivisia vaikutuksia.
Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena ja aineisto kerättiin teemahaastatteluilla. Haastattelut järjestettiin yhtenä ryhmähaastatteluna sekä useampana yksilöhaastatteluna. Haastateltavia oli yhteensä yhdeksän. Haastateltavat olivat Nuotta-valmennuksen viimeisen vuoden sisällä kokeneita 19–29-vuotiaita nuoria. Haastattelut toteutettiin 2024 kesällä. Haastatteluaineisto litteroitiin ja analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin avulla, johon hyödynnettiin teemoittelua.
Opinnäytetyön tilaajana toimi Suomen nuorisokeskusyhdistys ry.