Lokakuussa 2020 olin mukana ensimmäisessä seikkailullisessa leirikoulupilotissa Nuorisokeskus Marttisessa.
Elämyspedagogiikan voisi määritellä samaan tapaan kuin Hemingway rakkauden: Siitä ei pidä puhua, sillä samalla sen lumous katoaa. Toisin sanoen tiedämme sen olevan hyvä, koska siltä tuntuu – ja siinä kaikki (Telemäki 1998, 23). Seikkailu- ja elämyspedagogiikka ovat pysyneet opinnoissani mukana vuodesta 2016 asti, vaikka instituutio on vuosien aikana vaihtunut ammattikorkeakoulusta yliopistoon. Ehdinpä välissä käydä myös työelämässä, jossa seikkailulliset elementit näkyivät järjestämissäni leirikouluissa.
Aloitin Tampereen yliopiston Nuorisotyön ja nuorisotutkimuksen maisteriopinnot syksyllä 2020 ja enpä olisi arvannut, että ensimmäisenä koulupäivänä kuulen mahdollisuudesta tehdä pro gradu -tutkielman seikkailukasvatukseen liittyen. Jo lokakuussa 2020 olin mukana ensimmäisessä seikkailullisessa leirikoulupilotissa ja tällä hetkellä kirjoitan Tampereen yliopiston NYT! -tutkimushankkeeseen toimintatutkimuksellista pro gradua.
Ihmisen kaksi puolta
Seikkailu- ja elämyspedagogiikassa puhutaan usein ihmisenä kasvamisesta, joka tarkoittaa yksilön kehittymistä pärjäämään paremmin ympäröivässä maailmassa. Perusolettamus on, että ihmisellä on kaksi puolta. Toinen puoli hakee rauhaa ja stressitöntä tasapainoa elämäänsä sekä pysyy mielellään turva-alueella. Turva-alueella ihminen tuntee hallinnan tunnetta elämästään ja siihen liittyvistä tapahtumista.
Toinen puoli ihmisestä taas pyrkii hakemaan haasteita ja elämyksiä, haluaa kokea ja oppia uutta, toteuttaa itseään ja kehittyä ihmisenä. Tätä puolta voidaan kutsua myös seikkailunhaluksi, jota elämyspedagogiikassa pyritään herättelemään. Tarkoituksena olisi viedä yksilö pois turva-alueelta jouston alueelle, jossa koetaan tunteita tilanteen uutuudesta ja hallitsemattomuudesta. (Räty 2012, 34-36.)
Valintoja, uskaltamista ja heittäytymistä
Usein tilanteet herättävät epäilyksiä omista kyvyistä, jolloin halutaan paeta takaisin turva-alueelle. Siirtyminen jouston alueelle vaatii sisäisen valinnan tekemistä, uskaltamista sekä heittäytymistä ja sen jälkeen ponnistelua tasapainon löytämiseksi.
Sisäistä tasapainoa hakiessa on mahdollista löytää uusia toimintamalleja ja tapoja asennoitua haasteisiin, elämään, itseen ja kanssaihmisiin. Seikkailukasvatuksessa tähän pyritään ryhmätyöskentelyn avulla, jolloin ryhmässä koetaan yhteisiä kokemuksia ja elämyksiä sekä saadaan palautetta ja opitaan itsestä yksilönä, ryhmän jäsenenä ja sosiaalisena toimijana. (Räty 2012, 34-36.)
Kokemuksia turvallisessa ympäristössä
Mennyt syksy on ollut minulle kokonaisuudessaan elämys, joka on vaikuttanut minuun lähtemättömällä tavalla. Toimintatutkimuksellisen pro gradun tekeminen on vienyt minut jälleen pois turva-alueelta ja huomaan olevani epävarmana jouston alueella. (Täytyy myöntää, että välillä on tehnyt mieli paeta takaisin turva-alueelle.) NYT!:in upealla tiimillä on ollut suuri vaikutus siihen, että olen saanut varmuutta ja rohkeutta. Kerran jos toisenkin olen käynyt läpi epävarmoja tunteita gradua tehdessäni, mutta nyt tunnen itseni entistä rohkeammaksi. Olen inspiroitunut sekä utelias.
Olen saanut uusia kokemuksia turvallisessa ympäristössä, jossa itsetuntoni on kehittynyt ja epäonnistumisista on muotoutunut vahvuuksia. Ahdistuksen tilalle on tullut itsehallintaa ja pelottavalta tuntuneeseen asiaan on tullut turvallisuuden tunne. Hahnilaisen ajattelun mukaan vahvistuakseen yhteiskunta tarvitsee juurikin vahvistuneita yksilöitä. Toivon, että tulevaisuudessa pystyn seikkailun avulla viemään tätä ajatusta eteenpäin ohjaten ihmisiä parempaan elämään ja vahvistamaan heissä olevaa hyvää. Dream big, they say!
Kokemuksien jälkikäsittely
Omalla kohdallani olen pystynyt siis siirtämään onnistumisen kokemukseni myös seikkailukasvatuksen ulkopuolelle liittyviin haasteisiin ja elämässäni oleviin stressaaviin tilanteisiin. Haasteet ja positiivinen stressi ovat tarpeen oppimiselle ja kehittymiselle ja ne tuottavat parempaa tulosta, kun uskallamme luottaa siihen. Se kuvaa mielestäni seikkailukasvatuksellista toimintaa hyvin. Olen huomannut, että kun on tehnyt jotakin todella intensiivisesti ja antanut sille kaikkensa, on tekemiseen hyvä ottaa hetkeksi hieman etäisyyttä. Syksyn ja alkutalven aikana tapahtuneet ja koetut asiat alkavat pikkuhiljaa loksahdella paikoilleen ja kun aikaa kuluu, minun on helpompi käsitellä kaikkea oppimaani. Tästä on hyvä jatkaa gradun kirjoittamista.
Lisätietoa NYT! -tutkimuksesta: https://projects.tuni.fi/nyt/
– Johanna Sutinen
Lue myös: Seikkailullinen leirikoulu haastoi nuoret tutkijoiksi – alustavia NYT!-tutkimustuloksia
Lähteet
Räty, Kimmo (2011) Elämyspedagoginen ohjaaminen: ajatuksia kokemuksellisesta oppimisesta. Lahti: Outward Bound Finland ry.
Telemäki, Matti (1998) Johdatus seikkailukasvatuksen teoriaan. Kajaani: Oulun yliopisto. Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen julkaisuja, 1998. (Opetusmonisteita ja selosteita; 11/1998).