Pirkanmaan ja Keski-Suomen kohtaaminen Isojärvellä 5.4.2025

Julkaistu:

Kauan odotettu ja suunniteltu retki näki viimein päivänvalon, vieläpä kauniin sellaisen, pikku pakkasen ja tuulenpuuskien siivittämänä. Retkeilijöitä yhteiselle polulle lähti Heretyltä seitsemän ja puheensorina oli tasaista pitkin polkuja. Saatiin tutustua toisiimme hieman paremmin ja rennommin kaikille mieluisassa ympäristössä. Keskustelu pysyi pääosin leppoisissa kuulumisissa ja ajatustenvaihdossa, mutta pohdimme myös paljon ajankohtaisena asiana leikkausten vaikutusta meidän alojen toimintaan, joka on jo nähtävillä verkoston jäsenten työelämässä. Keski-Suomesta kuultiin Meijänpolku-toiminnasta, jonka IG-tilillä on lisää kuvia retkeltä.

Matkan varrella muistettiin myös innostukselta välillä ihastella maisemia ja luonnon yksityiskohtia. Pysähdyttiin mättäälle metsän syliin, tuulen suhinaan ja suojaan. Majavoiden ahkerasta työstä tunnettu kansallispuisto näytti myös puolensa: kevätpuuhat olivat jo pitkällä patojen äärellä. Miten voimakas ja ihmeellinen luonto onkaan .

Retkeilijät kallion päällä yhteiskuvassa.


Metsäpalovaroituksen aikaan kokkailtiin lounas trangioilla Kuorejärvellä ja jälkkärikahveille siirryttiin Kannuslahden kodalle tulen ääreen. Menu oli vegaaninen: tortillat erilaisine höysteineen ja legendaariset suklaabanaanit suolapähkinöillä ja kauravispi-jäätelöllä maistui kaikille. Jäätelön valmistukseen saatiin raavittua vielä viimeisiä lumia maasta.

Retki oli kaikin puolin mieluinen ja onnistunut. Mietittiin seuraavia yhteisiä mahdollisuuksia ja ilmoilla on ainakin elo-syyskuulle yhteinen kalliokiipeilyretki Patamankalliolle. Uskotaan, että kynnys yhteisille retkille madaltui tämän tapaamisen myötä ja jatkossa sisältöä voi suunnitella myös kivemmin, kun porukka on hieman tutumpaa toisilleen. Verkostotoiminnan suurempi suunnittelu jätettiin tuleville kerroille. Onhan se tärkeää, mutta meistä ihmisistä ja meidän yhteydestä se kuitenkin lähtee. Pidetään nyt huolta siitä.

Retkeilijät syömässä kallion päällä.



Millaista toimintaa sinä haluaisit meidän verkostolta Pirkanmaalla tai yhteisesti muiden verkostojen kanssa? Huikkaillaan ajatuksia ja ideoita täällä keskustelun puolella ☀️.

Vielä valtavan iso kiitos yksittäisistä kuvista Juho Jäppiselle Jyväskylän verkostosta sekä hänelle, Minnalle, Merjalle, Sinille, Johannalle, Maijalle ja Naava-koiralle osallistumisesta.

Ensi kertaan!

Meiju Mertanen

Pyydä tarjous leiristä