Syksyllä 2019 aloitin viimeisen vuoteni Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa yhteisöpedagogikoulutuksessa. Opinnäytetyöni aihe lähti omasta kiinnostuksestani seikkailukasvatukseen ja siihen, mitä seikkailukasvatuksen taustalla todella on. Halusin pureutua kiinni siihen, mikä tekee seikkailukasvatuksesta nimenomaan tavoitteellista pedagogista toimintaa, seikkailukasvatus ei ole vain niin sanottua kivaa puuhastelua, vaan toiminnan taustalla on aina pedagoginen näkökulma. Halusin selvittää, mikä merkitys seikkailukasvatuksen reflektoinnilla on ja millaiset reflektointimenetelmät mahdollisesti ovat toimivia nuorten mielestä.
Reflektio seikkailukasvatuskessa
Seikkailukasvatuksesta puhuessa monelle saattaa tulla mieleen melominen Oulankajoen mutkaisissa virroissa tai vaellus Muotkatunturin henkeäsalpaavissa Tunturin peittämissä erämaa maisemissa. Mitä seikkailukasvatus sitten todella on? Mikä tekee seikkailukasvatuksesta seikkailukasvatusta? Kuka tahansa voi lähteä melomaan tai vaeltamaan, jopa näihin edellä mainittuihin paikkoihin täysin omatoimisesti. Tällöin ei voida puhua kumminkaan seikkailukasvatuksesta. Seikkailukasvatus on aina tavoitteellista pedagogista toimintaa, jota ei voi syntyä ilman reflektointia, koska seikkailukasvatuksessa reflektoidaan aina toiminnan tavoitteita ja itse toimintaa.
Mitä sitten on reflektointi? Reflektiivisyydellä tarkoitetaan niin omien kuin toisen ihmisen sisäisten tuntemuksien havainnointia, ilmaisua, tunnistamista sekä suhtautumista näihin tuntemuksiin. Reflektio puolestaan on yksi ryhmäoppimisen ja kokemuksellisen oppimisen perusprosesseista. Lyhyesti voidaan sanoa, että reflektio prosessina on omakohtaisten kokemusten järkeistämistä ja pyrkimystä ymmärtää omaa toimintaansa.
Tutkimuksen tulokset
Lähdin tutkimaan reflektoinnin merkitystä haastattelemalla Tampereen seudun työllistämisyhdistys Etappi ry:n alla toimiva Luontopolkua eteenpäin -työpajan toiminnassa mukana olleita nuoria. Oli kiinnostavaa huomata haastatteluiden pohjalta, että kaikki haastattelemani nuoret kokivat reflektoinnin merkityksellisenä. Nuoret nostivat myös esille vertaistuen merkityksen. Haastateltavat kuvailivat, että oli helpottavaa, kun muilla oli myös samankaltaisia haasteita kuin heillä itsellään. Haastatteluista nousi esille myös ymmärryksen lisääntyminen itsestä ja omasta elämästä sekä myös muista ihmisistä. Moni koki myös, että reflektointi oli helpottanut omien kokemusten ja tunteiden jakamista sekä ilmaisemista. Reflektointi koettiin kuitenkin haastavaksi työpajan alussa, koska turvallista ja luottamuksellista ilmapiiriä ei ollut vielä syntynyt.
Koettuja hyötyjä, joita nuorten haastatteluista tuli esille oli itsetunnon vahvistuminen, rohkeuden ja voimavarojen lisääntyminen, ymmärryksen lisääntyminen itsestä ja muista, arkirutiinien helpottuminen, tunteista ja kokemuksista puhumisen helpottuminen ja sosiaalisten suhteiden lisääntyminen ja vahvistuminen. Lisäksi esille nousi kahden nuoren puheista masennuksen lieventyminen. Tämä oli mielestäni kaikista mielenkiintoisin ja vaikuttavin hyöty, jota ei voi sivuuttaa. Toinen nuorista kuvaili tilannettaan näin:
”Mut et ihan hyvä kasvu kyllä masentuneesta nuoresta rohkeammaksi ja itsenäisemmäksi ja kohti jotain uraa. Ja ehkä löytänyt vähän ehkä niitä haaveita ja tollatteita et. Tavotteet on täytetty ja niit on tullu lisää paljon ja se on kauheen hyvä.”
Vaikka reflektointia ei voida verrata terapian vaikuttavuuteen, tuntuu niissä jotain samaa olevan. On myös mahdollista, että työpaja nuorten masennuksen lieventyminen on monen asian summa; ryhmähenki, reflektointi, luonto, aktiviteetit, yhdessä tekeminen ja aikuisen yksilöllinen tuki. Parhaimmillaan seikkailukasvatuksessa linkittyvätkin yhteen kaikki nämä elementit. Reflektoinnin merkitystä ei voida kumminkaan liiaksi korostaa, koska nuorten haastatteluista oli myös kuultavissa, että osa koki tulleensa nähdyksi ja kuulluksi ensimmäistä kertaa elämässään:
”Mä oon päässy purkaan asioita, mitä mä en muualla välttämättä ois pystyny purkamaan tai saanu purkaa niin ymmärtäväisesti tai huomioonotettavasti.”
Omien tunteiden kohtaamisesta oli tullut hyväksyttävämpää ja sitä myöden myös helpompaa, kun omaa tarinaa oli päässyt jakamaan muille sekä myös reflektoimaan omia tuntemuksiaan ja kokemuksiaan elämästä. Seikkailukasvatuksen vaikuttavuudesta masennuksen lieventymiseen on saatu myös aiempaa tutkimustulosta Seppo Karppisen 2005 julkaisemassa tutkimuksessa Seikkailullinen vuosi haastavassa luokassa.
Reflektointi tulisi ottaa mukaan kaikkeen tavoitteelliseen toimintaan osaksi. Esimerkiksi nuorisotyön kentällä ammattilaiset pystyvät helposti muokkaamaan reflektointimenetelmiä omaan työnsä sopiviksi. Toki tämä vaatii vaivansa, mutta jotta tekeminen ei jäisi vain yleisen ”hengailun” tasolle, olisi tärkeää, että resurssien puitteissa asiaan laitettaisiin enemmän intentiota. Näen reflektoinnissa ja seikkailukasvatuksessa mahdollisuuden vaikuttaa positiivisesti jopa yhteiskunnallisella tasolla. Voimavarojen lisääntyessä nuorten mahdollisuus ja jaksaminen paranevat ja tämä puolestaan mahdollistaa opiskelu- ja työelämään siirtymisen. Reflektointi ja seikkailukasvatus ei automaattisesti johda tähän, mutta se voi antaa uusia ajatuksia ja herättää toivon nuorissa. Tästä hyötyvät niin nuoret itse, nuorisotyön ammattilaiset sekä parhaassa mahdollisessa tapauksessa koko yhteiskuntamme.
Omaa toimintaani nuorisotyön aloittelevana ammattilaisena on ohjannut erityispedagogiikan opettajamme lausahdus: ”Suojele unelmia, vaali toivoa.” Tähän lausahdukseen kiteytyy mielestäni nuorisotyön ydin, joka voidaan saavuttaa tavoitteellisella pedagogisella toiminnalla, jonka seikkailukasvatus sekä reflektointi voi parhaimmillaan tarjota nuorille.
Katja Saarinen
Lue koko opinnäytetyö: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/336837/Saarinen_Katja.pdf?sequence=2&isAllowed=y